30 December 2012

Takaisin Suomessa ja tapetilla Maalämpö

Elossa! Minä siis.

Suomeen palattu, kieli muuttunut englannista suomeksi ja muutenkin tullut nähtyä paikallisia paikkoja ja vanhoja tuttuja. On siis kotonakin käyty enemmän viime aikoina. Mistä tullutkin mieleeni. Porukat asuvat 70-luvulla rakennetussa talossa ja ollaan pienestä pitäen katsottu öljyrekan tulevan pihalle, tuhoavan puolet pihasta tullessaan ja loput lähtiessään. On siinä viikkorahat olleet vähissä, kun kaikki rahat on kulunut öljymaksuihin. Kyse on siis öljylämmityksestä.

Ollaan puhuttu sen vaihtamisesta ja tarjouksiakin kyselty. Näin ainakin talon isännän mukaan. Pihalla on sitä paitsi vanha porakaivo johon sen voisi soveltaa ja siten säästää porauskuluissa. Onneksi on omasta takaa minikaivuri jolla voi kaivaa sen puolitoista metriä syvän ojan putkille. Kaivo kun sijaitsee 60 metriä talon teknisestä tilasta. Saisipa öljypannun ja -säiliöt heitettyä ovesta hevon halvattuun ja rakentaa vaikka pienen harrastusvajan tyhjiin tiloihin.

Geodrill on ainakin yksi palveluntarjoaja joilla on muun muassa referenssikartta josta voi katsoa mihin kaikkialle he ovat jo poranneet maalämmön. Naapureilla selkeästi ei kuitenkaan sitä vielä ole. Tätä kuitenkin odottaessa. Talo pitäisi rempata kuitenkin läpikotaisin, niin mikäpä ettei vaihdettaisi myös lämmitysjärjestelmä.

Ei muuta kuin jäädään ihmettelemään miten tämä setti etenee. Siinä lomassa voisin jopa alkaa kirjoittelemaan useammin.

Over 'n out!